Ei mulle niin voi käydä – mä tiedän mitä mä teen…
…tai niinhän sitä luulisi.
Jokseenkin tavallinen aamu Pohjois-Suomessa. 24 tunnin työvuoro takana, muutama tunti untakin yöllä, ja matkalla kotiin. Auton tankissa olisi vielä polttoainetta kotiin asti, mutta matkanvarrella kylmäasemalla 95 E10 on niin halpaa, että kannattaa käydä siellä. Vähän väsyneenä ajan automaatille ja työnnän korttini lukijaan. Naputtelen tunnusluvun ja suojaan sen kädelläni, tai ainakin muistelen että olen näin tehnyt. Sitten takaisin autoon ja kohti kotia.
Muutamaa päivää ja yhtä työvuoroa myöhemmin teen sen, minkä monet suomalaiset tekevät lauantaisin – laitan loton menenään, kun eihän sitä koskaan tiedä. Todennäköisempää on, että ajaisin kolarin tai että esimerkiksi pankkikorttini skimmattaisiin eli kopioitaisiin. Veikkaustilille jää 50c rahaa, joten kirjaudun verkkopankkiin laittaakseni tilille lisää rahaa. 12 euroa lisää, niin sillä saa viiden kierroksen pelit maksettua. Laitan maksun suoritukseen ja ruudulle hyppää viesti: Ei voi toteuttaa, tilillä ei katetta.
Olen ällistynyt. Ei katetta? Palkkapäivä on ollut muutamaa päivää aiemmin ja tilillä pitäisi olla lähemmäs 3000€ uusia ja vanhoja rahoja. Kirjaudun kännykällä pankin järjestelmään. Tili on melkein 300€ miinuksella, tai paremminkin 18€ miinuksella ja katevarauksia on päälle 250€.
Kiroan ääneen, mutta onneksi perheen 2,5 vuotias ei ole poikkeuksellisesti vastaanotin päällä ja toista kuulemaansa. Kerron tapahtuneesta vaimolleni, sitten soitan samantien pankkikorttien sulkupalveluun. Mutta mikäs nyt eteen? Huomenna työpäivä, eikä pankkikorttia. Tai no, perheen yhteinen, erään kaupan bonuskorttiin liitetty Visa. Tosin kyseisellä tilillä ei juuri nyt ole rahaa.
Toteamme vaimon kanssa, että koska on lauantai, verkkopankista on ihan turha edes kuvitella laittavansa rahaa tilille, koska se ei sinne ehdi ennen maanantaita, jos edes silloinkaan. Ei muuta kuin pienempi lapsi autoon, isompi isovanhempien huomaan hetkeksi ja kohti paikallista markettia, jossa tilille voi laittaa rahaa. Perheen pienimmäinen nukahtaa kymmenen minuutin automatkan aikana ja vaimo kipaisee nostamaan automaatista käteistä, jonka minä lähden viemään tilille. Parkkipaikalla on poliisiauto ja vanhemman puoleinen vanhempi konstaapeli sattuu juuri kävelemään autolle. Tervehdin ja kerron tilanteen. Kysäisen, mistä rikosnimikkeestä olisi oikein kyse – itsellä tulee mieleen petos, mutta kysäisen, meneekö asteikolla jo peräti törkeän puolelle. Konstaapeli ei ole varma – rajoja nostetaan kuulemma jatkuvasti. Kiitän ja poistun.
Saan rahat toisen kortin tilille ja kotona kirjaan asiasta rikosilmoituksen poliisin sähköisen palvelun kautta. Onko minulla vaateita? Kyllä on. Aikuiselle miehellekin tulee turvaton olo, kun joku yllättäen tyhjentää tilin. Jos saisin tekijän kiinni…todennäköisesti soittaisin poliisille, sanoo järjen ääni. Sen verran viranomaisyhteistyötä on tullut vuosien saatossa nähtyä, että hölmöilemään ei parane ruveta vaikka vähän mieli tekisikin.
Seuraavana päivänä töissä ollessani tilaan uuden pankkikortin. Seuraavana päivänä soitan vielä pankkiin, jonne olen kyllä jättänyt myös viestin verkkopankin kautta. Kysyn rahojen palauttamisesta ja virkailija toteaa lakonisesti, että pitää käydä virallisen rikosilmoituksen kanssa pankin konttorissa täyttämässä reklamaatiokaavake. Kun kysyn, kauanko rahojen takaisinsaannissa kestää, vastaus on tyly: ”Viikkoja.” Asiaa ei kuulemma voi edes nopeuttaa vaan rahat tulevat kun tulevat. Asiakaspalvelija kysyy, milloin tilasin uuden kortin, koska mainitsin siitä puhelun alussa. Korttia kun ei nimittäin toimiteta tai oikeastaan edes tilata niin kauan kuin tili on miinuksella ja nythän tilillä näkyy varauksia edelleen vajaalle 300€:lle. Asiakaspalvelija lupaa kuitenkin laittaa viestiä pankkiini, josko voisivat tilata kortin manuaalisesti.
On tämäkin. Kuukauden palkka mennyt rosvoille eikä rahoja saa ehkä viikkoihin. Kiitän onneani, että meillä on vaimon kanssa säästöjä, mutta tajuan että tililleni ei voi edes laittaa rahaa ilman, että rosvot vievät vielä varauksina olevan summan. Soitan omaan pankkiini, josta ystävällisesti luvataan yrittää poistaa varauksia. Jos emme olisi siinä onnellisessa asemassa, että meillä on rahaa jemmassa pahan päivän varalle, olisimme korvia myöten liemessä.
Soitan vielä poliisille, jolta olen pyytänyt rikosilmoituksen postitettavaksi itselleni. Ystävällinen naisihminen lupaa lähettää suojattuna sähköpostina paperin minulle.
Nyt pankkiin.
